You will find information in English (our litters, our imports, healthy, our champions and working results), in the site of LM in Finland . Before the site is ready, you find some information (healthy) in the end of this site.

Englanninkieliseltä sivulta "LM in Finland" löytyy kaikki suomessa syntyneet ims-pentueet (litters), kennelliittoon rekisteröidyt tuontikoirat (imports), muotovaliot (Champions) ja koepalkitut koirat (working results) .

Tältä sivulta löytyy (aikanaan) rodun:  Historia - Rotuesittely - Terveystilanne - Pennun valinta - Pennun hoito-ohjeet - koulutusohjeet




Isomünsterinseisojan historiasta on olemassa lukemattomia versioita eikä varmuudella voida sanoa, mikä niistä olisi se oikea. Nämä tiedot ovat lähtöisin VGM e.V.:n arkistoista ja ne ovat joiltakin osin jopa nöyryyttävää luettavaa, että tähän tarinaan voisi jopa uskoa. Eli lyhyesti:

Alussa useimmat, elleivät jopa kaikki, saksalaiset seisojarodut olivat tavallaan yhtä ja samaa rotua. Samasta pentueesta erotettiin karvan laadun mukaan karkeakarvaiset, lyhytkarvaiset ja pitkäkarvaiset saksanseisojat omille rotunimilleen. Pienimünsterinseisoja erkaantui muista ja lähti leikkimään samalle hiekkalaatikolle spanieleiden kanssa, mutta Kk, Lk ja Pk pysyivät yhdessä. Rotutyyppi oli hyvin kirjavaa. Lähes joka kylästä löytyi oma variaatio eri seisojaroduista. Väriltään kaikki saksanseisojat olivat mustavalkoisia tai ”monivärisiä”.

Sanotaan, että 1800-luvun puolivälissä syntyi ruskea väri, kun saksanseisojaa risteytettiin vierasrotuisten koirien kanssa. Kuitenkin VGM:n perustajajäsenien mukaan isomünsterissä ei ole lainkaan vierasrotuisten koirien verta, vaan risteytyksissä olisi aina käytetty vain seisojaryhmän koiria. Ruskea väri on kaiketi jo ollut olemassa tuossa ”monivärisessä” versiossa. Vuonna 1878 Kk:n, Lk:n ja Pk:n rotumääritelmä ajettiin alas. Kk ja Lk kielsivät mustan värin, mutta Pk salli sen vielä mukaan rotumääritelmäänsä. Olen aiemmin kuullut, että musta väri olisi hylätty, koska niissä koirissa esiintyi runsaasti heikkohermoisuutta, mm. paukkuarkuutta. Mutta syy oli koirien työskentelytavoissa. Kaksi saksalaista herraa haukkuivat eräässä artikkelissaan Hegewald- ja Oberlander-kenneliä, joiden koirien haku oli täysin kontrolloimatonta. Molemmat kennelit laitettiinkin jalostuskieltoon. Tämä ei pysäyttänyt saksanseisojien kehitystä laajahakuisemmaksi koiraksi. Nämä ”kontrolloimattomat” koirat olivat kaikki ruskeasävyisiä. Yhtäkkiä kaikki halusivat vain noita ruskeita versioita. Ruskeasta väristä tuli siis suosittu nimenomaan siksi, että ne yksinkertaisesti työskentelivät mustia paremmin. Ne olivat nopeampia ja tehokkaampia aukeassa maastossa. Musta väri kiellettiin, koska pelättiin, että suurella vaivalla aikaansaatu laaja ja nopea haku katoaisi risteyttämällä mustia ja ruskeita keskenään. Kk ja Lk lähtivät omille teilleen kehittämään aina vaan laajempihakuisempaa seisojaa ja lopulta Pk päätti seurata perässä ja poisti mustavalkoisen värin rotumääritelmästään.

Saksassa oli joukko metsästäjiä, jotka eivät pitäneet tästä hakusuuntauksesta. Heillä oli käytössään hyvin ahtaat metsästysalueet, jonne uusi seisojatyyppi ei soveltunut. Niinpä he keräsivät joukon mustavalkoisia yksilöitä ja perustivat oman yhdistyksen mustavalkoiselle pitkäkarvaiselle saksanseisojalle (Verein für die Reinzucht des langhaarigen grossen schwarz-weissen Münsterländer Vorstehhundes). Vuosi oli 1919. Vuonna 1922 rotu hyväksyttiin viralliseksi roduksi ja avattiin rotukirjat (ZGM) nimellä isomünsterinseisoja.

Ajat kuitenkin muuttuivat. Oli kaksi syytä, miksi isomünsterit aloittivat roturisteytykset Pitkäkarvaisten saksanseisojien kanssa. Ensinnäkin rodun geenipohja oli hyvin suppea. Tarvittiin lisää uutta verta. Toisekseen oli joukko omistajia, jotka halusivat isomünsterista laajempihakuisen seisojan, yhtä hyvän kuin muutkin saksanseisojat. Rotua ruvettiin suunnitelmallisesti risteyttämään ruskeavalkoisilla pitkäkarvoilla, joka oli ainoa, jolla saatiin toivotunlaisia tuloksia. Pienimünsteriäkin oli kokeiltu, mutta katastrofaalisin tuloksin. Täysin ruskea Pk toi myös hankaluuksia mustavalkoisen värin kanssa.
1980-luvulla viimeiset roturisteytykset (sukutaulussa merkinnällä reg.) otettiin ZGM:n kirjoihin ja liiton jalostusneuvoja totesi, että he olivat onnistuneet tavoitteissaan; isomünsteri oli nyt samanarvoinen seisoja kuin Saksan suosituin seisoja, Karkeakarvainen saksanseisoja.

Isomünsterinseisoja ei siis itse asiassa olekaan Pk:n ”pikkuveli”, vaan se aito alkuperäinen mustavalkoinen saksanseisoja! Tämän voitte rinta rottingilla sanoa kaikille arvostelijoille, jotka haukkuvat isomünsterin metsästysominaisuuksia:)



Isomünsterinseisoja on hyvin monipuolinen metsästyskoira, saksalainen seisojaryhmään kuuluva rotu, jolla voi metsästää lähes mitä tahansa. Se rakastaa uimista yli kaiken, eikä voi vastustaa pienintäkään lätäkköä, jonka se löytää ulkoillessaan. Mutta puljaamiselle löytyy myös taka-ajatus: valtava halu löytää riistaa (sorsia), joita on sitten kiva varsinkin rauhoitusaikana uittaa pitkin Päijännettä kimeällä ajohaukulla… Isomünsterinseisoja onkin erinomainen sorsakoira. Se etsii sorsat kaislikosta ja ajaa ne haukkuen metsästäjän ammuttavaksi. Ja vielä noutaakin saaliin halukkaasti.  Toisin kuin kuulee väitettävän, Ims osaa myös hakea laajasti, kuten seisojan kuuluukin. Sanoisin, että sopivan laajasti. Ims ei ole setterin eikä myöskään nopeimpien lyhytkarvaisten tapaan hakeva (poikkeus vahvistaa säännön), mutta karkeakarvaisen tasolle se yltää parhaimmillaan. Siinä missä lyhytkarvaiset tuntuvat joskus haussa keskittyvän vauhdin hurmaan, keskittyvät Imsit riistan löytämiseen. Linnut se osoittaa maalla seisomalla. Peitteisessä maastossa se tulee tiedottamaan löydöstään, jos yhteistyö on kunnossa. Toinen variaatio tiedotuksesta on toimia pystykorvan tavoin haukkumalla, jos lintu jököttää puussa…
Suomessa seisojan kuuluu käskystä nostaa seisonnalta lintu ilmaan ja pysähtyä välittömästi, että lintu voidaan tiputtaa. Linnun nostoa ei rodulle tarvitse varsinaisesti opettaa, mutta ns. jarrut täytyy tottelevaisuuskoulutuksella säätää tapauskohtaisesti.
Ims on myös erinomainen jäljestäjä, jota voi ansiokkaasti käyttää haavoittuneiden riistaeläinten jäljittämiseen. Ims ajaa myös jänistä(, kettua ja supiakin). Ajon täytyy tapahtua jalostusohjelman mukaan mieluiten äänekkäästi haukkuen. Jäljitysinto saattaa fanaattisimpia suomalaisia koetuomareita ärsyttää seurauksena hakupisteiden alennus, mutta rotua vähänkin tuntevat katsovat pienet jänisajot kokeissa ns. sormien läpi. Petoeläinkovuutta myös löytyy (täytyy löytyä Saksan jalostusohjelman mukaan), joka on syytä pitää mielessä, jos naapurissa asuu kissoja…

Kotona Ims on yllättävän rauhallinen, jota tuskin huomaa. Paitsi jos se haluaa huomiota, osaa se ilmaista asian hyvin selkeästi. Ja se tykkää keskustella… Joskus on kovastikin asiaa. Tämä on syytä heti alussa pitää mielessä, jos hankkii koiran kerrostaloon. Kun tarinointiin puuttuu heti pennusta lähtien, säilyy naapurisopu. Ims viihtyy siellä, missä omistajakin. Lähelle pitää aina päästä, aina syliin asti koosta riippumatta. Luonteeltaan se on ystävällinen ja avoin, mutta omaa myös vartioimisvietin, jota rodun kotimaassa pidetään tärkeänä piirteenä. Vartioimisvietti ilmenee, kodin ja omaisuuden vartiointina silloin, kun omistaja ei ole läsnä. Et voi siis laskea sisään huoltomiestä olematta itse kotona!! IMS ei laske perheenjäseniksi ystäviä, jotka ei päivittäin asu perheessä! Kotia ja tavaroita puolustetaan, jos perheenjäseniä ei ole kotona! Perheenjäsenen ollessa paikalla IMS on kaikkia rakastava perhekoira.

 Koulutettavuudeltaan rotu on suhteellisen helppo. Se oppii nopeasti ja sillä on halu miellyttää. Voimakas riistavietti voi saada koiran vaikuttamaan paukapäältä, mutta pohjimmiltaan se on kuitenkin herkkä, joka tarkoittaa, ettei koira kestä simputusta.

Rodun ulkonäkö on vaarallisen kaunis. Se houkuttaa näyttelyihmisiä ja vaarana on, että käyttöominaisuudet toimivana metsästyskoirana häviävät. Saattaa jo löytyä linjoja, joissa metsästystaipumukset ovat heikentyneet. Itseäni ilahduttaakin aina paljon tieto, kun joku näyttelylinjan kasvatti on menestynyt käyttökokeissa, sillä se kertoo, ettei peliä ole vielä menetetty. Metsästyslinjaisella koiralla on vähintään kolmessa polvessa jokainen esi-isä koepalkittu metsästyskokeessa.




Isomünstereillä esiintyy hyvin monenlaisia (ihmisillekin tyypillisiä) perinnöllisiä sairauksia, jotka ovat ihmisillä erittäin harvinaisia. Syynä on rodun pieni koko(lukumäärä). Ei tarvitse mennä koirien sukutauluissa kovin kauas, kun ne ovatkin jo sukua keskenään. Ainakin Ruotsissa ja Englannissa on harrastettu paljon sisäsiitosta, mutta kun selvittää itselleen kyseisten maiden tuontisäädökset, ei negatiivinen arvostelu ole oikeutettua.

Sairauksia esiintyy hajanaisesti siellä täällä, joten tilanne ei ole toivoton. Koiria pitäisi kuitenkin tutkia enemmän ja tiedottaa kaikista löydöksistä avoimesti. On paljon sairauksia/vikoja, jotka eivät ole haitallisia koiralle, eikä estä koiran jalostuskäyttöä. Niiden esiintymistä olisi kuitenkin hyvä seurata ja tarpeen vaatiessa asettaa ehtoja, esim. ettei kahta samaa "sairastavaa" risteytetä. Imsejä on niin vähän, että jos kaikki pikkuvikaisetkin koirat "hyllytetään", loppuu jalostuskoirat hyvin nopeasti.

Alla olevien lisäksi seuraavia sairauksia/vikoja on esim. todettu isomünstereillä: allergiaa, autoimmuunitautia, epilepsiaa, vatsalaukun kiertymää, hampaita liikaa tai liian vähän, purentavikoja, Kivespuutoksia, syöpää,  ... 

Lonkat (HD)

Tilanne hyvä. Raskaanpuoleisen rakenteen takia on selvä, että lonkkaviasta tuskin kokonaan pääse eroon, mutta sairausprosentti suhteellisen alhainen. Tilanne pysyy jatkossakin hyvänä, jos jalostukseen käytetään vain tervelonkkaisia koiria ( A tai B).

Tässä vähän Saksan tilastoja: Vuonna 2006 129 kuvattua, joista 70 A-lonkkaista, 40 B-lonkkaista, 13 C-lonkkaista ja 6 D-lonkkaista. Terveitä (A ja B) vuonna 2005 87,3 %, 2004 77,8 %.
Saksassa rekisteröidään vain pentueet, joiden vanhemmilla on lonkat AxA tai AxB. Yhdistelmää BxB ei enää hyväksytä.

Kyynärpäät (elbows)

In Finland only 2 LMs have the result 0/1, one has 1/1 and one has 2/1. All the others (28) are healthy (0/0).

Suomessa on kuvattu 32 koiraa, joista kahdella on tulos  0/1 , yhdellä 1/1 ja yhdellä 2/1. Loput kuvatut ovat terveitä 0/0. Tilanne näyttää siis hyvältä. Britanniassa jonkin verran sairaita, samoin Norjassa ja Ruotsissa.

Englannissa tähän mennessä kuvattu (v. 2004 - maaliskuu 2010) 81 isomünsterinseisojaa, joista 66 kpl terveitä, 7 kpl astetta 1, 6 kpl astetta 2 ja 2 kpl astetta 3.
Englannissa ilmoitetaan lopullisena tuloksena vain yksi numero ja se määräytyy huonomman kyynärpään mukaan.
Englannissa suositellaan käytettäväksi jalostukseen vain 0 tai 1-asteisia koiria, mutta 2-asteisiakin on käytetty suuremmitta ongelmitta. Tosin englantilaiset kuulemma jättävät sairaat koirat virallisesti kuvauttamatta, joten täysin kattavaa tietoa todellisesta tilanteesta on vaikea saada. Toinen syy kuvaamatta jättämiseen on kuvauksien kallis hinta. Varsinkin ns. kotikoirien omistajilla on rahoilleen muutakin käyttöä ja on se toisaalta ihan ymmärrettävää.

Silmät (eyes)

The following 15 Large Münsterländers have been officially eye tested in Finland and have been certified free from HC and PRA:

Vårasen`s Belladonna, Dixon Ciperro, Lara vom Freihof, Bölkers Rex, Schumi vom Vossbrink, Tarkanya Kiris Krista, Axa z Egeranu, Pikku-hiiden Bertha, Seefest Asterix, Seefest Anselmi, Seefest Axon, Seefest Alina, Seefest Axel, Seefest Amorris and Seefest Aurora.

Isomünsterinseisojalla esiintyy jonkin verran ektropiumia, entropiumia ja HC:tä. Kaksi ensimmäistä pystyy toteamaan silmämääräisesti, HC ja muut perinnölliset silmäsairaudet vaativat pätevän eläinlääkärin suorittaman virallisen tutkimuksen erikoislaitteilla.

Britanniassa imsien silmät tutkittu virallisesti 545 koiralta (1985- 7.2.2010) ja rodulla HC:tä kennelclubilta tulleen listan mukaan 19 kpl. Tässä luvussa (19) on HC-sairaiden vanhempien pentueesta vain yksi pentu. Kuulemani mukaan pentueessa oli valtaosa sairaita, jollei jopa kaikki pennut?

 Silmien virallinen tarkastus olisi siten suotavaa. Englannissa kerätään koirista näytteitä HC-geenin löytymiseksi ja DNA-testin kehittämiseksi rodullemme, mikä on hieno asia. Sen verran tiedän, että HC-tyyppi on eri kuin kultaisilla noutajilla, joten heidän geenitestiä ei voi käyttää, vaan täytyy kehittää oma.

Silmien tutkimusikä on erään englantilaisen professorin mukaan 8 vko – 8 v. Tuona aikana kaiketi puhkeaa perinnölliset silmäsairaudet, jos on puhjetakseen.

Oma suositukseni on tutkituttaa koira 3 kertaa: lonkkakuvauksen yhteydessä, noin 4-5-vuotiaana ja noin 8-vuotiaana. Mutta yksikin kerta on hyvä alku tutkimusten tiellä.

Toistaiseksi kaikki Suomessa tutkitut isomünsterit ovat olleet HC- ja PRA-vapaita (kts. engl.tekstin lopussa), tosin vasta 15 on tutkittu.

Muita silmälöydöksiä Suomessa: distichiasis, lievä PPM ( eivät estä jalostuskäyttöä).

Saksassa ei katsota vielä aiheelliseksi ruveta tutkimaan silmiä virallisesti, mutta Hollantilaisten ansiosta Saksastakin löytyy jo silmätarkastettuja IMSejä. Hollannissa se sitä vastoin jo vaaditaan, samoin tietääkseni Englannissa.

Canine hyperuricosuria (urate stones-uric acid excretion) HUU

Yhdysvalloissa isomünsterinseisojille tällaiseen vaivaan geenitesti olemassa. On perinnöllinen ja testitulos ilmaistaan : terve, kantaja, sairas. Britit testaavat tätä nykyään säännöllisesti.

Perinnöllinen ristisidevaurio

Suomessa on joitakin tapauksia. Nimet julkaisemalla kasvattajan työ valita nartulleen terve partneri helpottuisi kummasti.

Saksalaiset ovat tunnustaneet ongelman, mutta niin siellä kuin muissakin maissa asiasta ei olla valmiita puhumaan ääneen. Saksan jalostustoimikunta on tehnyt parhaansa, mutta asian ratkaisu on koiranomistajien käsissä. Tosin täytyy muistaa jokaisen perinnöllisen sairauden kohdalla, että kaikki tapaukset eivät ole perinnöllisiä. Koira voi myös sairastua loukkaantumisen vuoksi. Perinnöllisyyteen viittaa yleensä se, että samassa sukulinjassa esiintyy useampi kappale samaa vaivaa.

Luonne

Isomünsterin luonteesta saa kuvan lukemalla rotuesittelyn ylempänä.

Suomessa on moitittu isomünsterin olevan aggressiivinen, mutta en usko sen olevan perinnöllistä laatua. Pitäisi ainakin ensin pohtia, onko koira saanut tarpeeksi virikkeitä, oikeanlaista tapakasvatusta, huomiota.. Seisojakerhojen väkivaltainen koulutustyyli ei sovi tälle rodulle. IMS kaipaa metsästystoimintaa, saako se sitä riittävästi?

Saksan rotulehdissä on kokeissa käyneillä koirilla melko paljon eriasteisia paukkuarkuusmerkintöjä. Yhtä Saksan jalostuskokeessa voimakkaasti paukkuarkaksi (jäsenlehti nro 78) todettua koiraa on Suomessa käytetty jalostukseen. Koira oli muistaakseni Kans MVA ja maansa jalostusrekisterissä, joka hämäsi kasvattajaa.

Lisäksi välillä syntyy ruskeavalkoisia pentuja johtuen, että menneisyydessä risteytetty imsiä pitkäkarvaisen saksanseisojan kanssa. Yhdysvalloissa on kehitetty geenitesti, joka osoittaa, kantaako koira ruskeaa geeniä. Tulos ilmoitetaan BB (periyttää vain mustavalkoisia) tai Bb (kantaa ruskeaa väriä). Jos kaksi Bb koiraa risteytetään keskenään, osa pennuista on ruskeavalkoisia. Lisää tietoa löydät, englannin kielisenä tosin:
Värien periytyvyys  

 



Ensimmäiseksi suosittelen lukemaan eri koirakirjoista ohjeita, mihin kannattaa kiinnittää huomiota pentua valittaessa. Saksanseisojakerhon sivuilta löytyy myös nykyään ohjeet pennun valintaan. Kannattaa käydä lukemassa!

Saksan ex-pääjalostusneuvoja Pavel Cincibus antoi kerran hyvän neuvon: etsi ensin hyvä kasvattaja ja jää jonottamaan sieltä pentua, sillä hyvä kasvattaja käyttää vain hyviä narttuja, jotka astuttaa vain hyvillä uroksilla.

Koirakirjat neuvovat aina valitsemaan pentueesta sen ns. keskimmäisen pennun eli ei pentua, joka on liian passiivinen eikä sitä hulttiota. Lauman johtajista varoitetaan aina. Koiristani kaksi on ollut lauman johtajia. Dixon oli pentueensa urosten pomo ja Wilma pentueensa pomo. Kumpikin koira on ehdottomasti paras koira, mitä minulla on ollut! Pentulaatikosta on paras valita pentu, joka tuntuu ”omalta” ja ottaa sitten koulutuksessa huomioon koiran luonne. Tällä tavalla todennäköisesti koiran ja omistajan kemiat sopivat paremmin yhteen ja yhteiselosta tulee antoisaa. Olemmehan kaikki erilaisia eli tarvitsemme myös erilaisia koiria.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä pentua valittaessa: pennun vanhempien koulutuksella aikaansaadut palkinnot ei periydy. Koe ja näyttelytulokset kertovat varmuudella vain tuloksen omistajan koirankoulutustaidoista, eivät sitä, paljonko aikaa ja töitä tuloksen saamiseen on tehty. Jos on mahdollisuus käydä katsomassa, kuinka pentueen vanhemmat toimivat metsässä, käytä se mahdollisuus.

Älä unohda sanaa ”tieto” eli ota rohkeasti selvää, pitävätkö juorut paikkansa. Kateus kukoistaa koiramaailmassa ja uskomattomia satuja on liikkeellä. Luota omaan arvostelukykyysi, älä muiden.

Jos kaipaat syventävimpiä neuvoja, kirjoita minulle. Onnea metsästyskaverin etsintään!!

Pennun Hoito-ohjeet



Koulutus